|
SUHDEKARTTA | AIKAJANA ![]() » Ashleigh Brittany Harrow - kutsumanimeltään Leigh tai Asher » syntynyt 27.toukokuuta 1991, Buffalo, USA » perheeseen kuuluvat vanhemmat Norman ja Peggy, isoveli Andrew (-85) » tällä hetkellä raskaana, noin 15. viikolla » työtön, työskenneltyään aikaisemmin freelancetoimittajana Buffalossa » keskeytti opiskelunsa Buffalon yliopistossa, pääaineena kirjallisuus » harrastaa pilatesta, potkunyrkkeilyä ja lenkkeilyä, - ennen tämän lisäksi cheerleadingia ja taitoluistelua » asuu isoveljensä Andrewn luona » hetero, naimaton mutta tällä hetkellä sinkku Ashleigh Brittany Harrow syntyi 27.toukokuuta 1991 perheensä kuopukseksi, kuusi vuotta isoveljensä Andrewn jälkeen. Harrowien nuorimmainen tunnetaan paremmin joko Asherinä tai Leighinä, vaikka perheen äiti ja vanhemmanpuoleiset sukulaiset kutsuvat tyttöä hänen kokonimellään, kaikenkokoisista kielloista huolimatta. Elettyään ja asuttuaan koko elämänsä Buffalossa, Leigh perusti koko elämänsä kotikaupunkiinsa eikä uskonut ajatukseen, että joskus lähtisi tuttuja kotikulmiaan kauemmaksi. Sen sijaan vaikka neiti Harrow oli koulunsa cheerleading joukkueenkapteeni, suosittu sekä taitoluistelija, häneltä löytyi myös elämää koulun ulkopuolelta, niin ystävien kuin myös perheensä parista. Leigh on ottanut omakseen perheensä hankalamman lapsenroolin, joka on aina silloin tällöin saanut olla napit vastakkain, niin äitinsä kuin isänsä kanssa. Sen sijaan isoveljensä, Andrewn kanssa hän ollut hyvissä, läheisissä väleissä ja katsonut aina veljeään ylöspäin, miehen oltua esikuva nuoremmalle siskolleen. Kumma sinänsä, sillä sisarukset olivat loppujen lopuksi kuitenkin täysin yö ja päivä keskenään, mutta siitä huolimatta veli on aina ollut Leighille kaikista tärkein koko maailmassa. Harva kuitenkaan uskoisi, että Harrowien kuopus jäi syntymänsä jälkeen isoveljensä varjoon, jonka elämänlaatuun ja harrastuksiin panostettiin aina hiukan enemmän kuin nuorimmaisen. Leigh teki kyllä parhaansa sen suhteen, että vanhempansa olisivat ylpeitä hänestäkin veljensä tapaan, mutta lopulta hän ei enää jaksanut välittää ja ryhtyi omin keinoin rakentamaan omaa polkuaan eteenpäin. Kaikesta huolimatta Ashleighin lapsuus oli onnellista aikaa, vaikka joutuikin tekemään paljon asioita sen eteen mistä haaveili. Leighin päämäärä on pienestä pitäen ollut joko journalistin- tai taitoluistelijanura mutta veljensä menestyksen myötä tyttö päätyi rakentamaan itselleen journalisminuraa. Koulun ulkopuolisten harrastuksien ja rällästyksien myötä, Leigh pärjäsi high schoolissa ja suoriutui ulos pelkillä kiitettävillä arvosanoilla. Tämän jälkeen hän haki Buffalon yliopistoon ja päästyään sisälle, pääaineeksi muodostui kirjallisuus. Journalistinura alkoi pikkuhiljaa häämöttää nuoren neidon silmissä, päästyään opiskelujensa ohelle työskentelemään freelancetoimittajaksi ympäri Buffaloa, niin paikallis- kuin myös muihin pieniin aikakausilehtiin. Opiskelu ja työt eivät kuitenkaan rajoittaneet millään tavoin Leighin juhlapainotteista vapaa-aikaa, tytön juostessa erilaisissa bileissä ja tapahtumissa, tietenkin hauskanpidon ja ilmaisen alkoholin perässä. Muutama kuukausi sitten hän kuitenkin eksyi Phoenix Coyotesien jatkoille, veljensä joukkueen ollessa pelimatkalla Buffalossa ja tietenkään siskokulta ei voinut jättää voitetun jääkiekkopelin lisäksi after partyja välistä, minne häntä oli pyydetty käymään, tosin ei isoveljensä taholta. Leigh ei poistunut muutaman ystävänsä kanssa juhlista, minne oli heidän kanssa mennyt, vaan sen sijaan tyttö oli lähtenyt yhden pelaajan matkaan hotellille ja viettänyt tuon kanssa kuumanyön. Muutama kuukausi ”hauskojen” jatkojen jälkeen, Leigh huomasi lihoneensa ja kuukautisiensa olevan myöhässä. Kuuden raskaustestin jälkeen kävi ilmi, että tyttö oli raskaana ja kaiken kukkuraksi; veljensä joukkuekaverille. Leigh ajatteli pitää raskauden aluksi salassa ja tehdä abortin kellekään kertomatta, mutta mitä enemmän hän ajatteli asiaa, sitä varmemmaksi hän tuli, ettei voisi tehdä aborttia ja lopulta oli aika kertoa asiasta vanhemmille. Vanhempansa eivät tietenkään ilahtuneet ilouutisesta ja riitaisan sanaharkan päätteeksi, Leigh pakkasi tavaransa autonsa kyytiin ja suuntasi Phoenixiin veljensä tykö, lopettaen opiskelunsa ja työskentelynsä sille sijoilleen. Tietenkään isoveljelle ei kerrottu asiasta, eikä kukaan muukaan tiedä tytön raskaudesta paitsi vanhempansa, mutta toivon mukaan Andy pitäisi yllätyksestä, joita oli pian kaksin verroin ovensa takana. ![]() Monet luulevat Leighin olevan se naapurintyttö, joka hymyineen ja nauruineen on mitä ihastuttavin persoona, jolta luonnistuu niin käytöstavat kuin myös perusystävällisyys. Loppujen lopuksi, tyttö on kuitenkin täysin vastakohta veljelleen ja sen myötä paljolti saanut mustanlampaanmaineen suvussaan, josta Leigh ei oikeastaan välitä tuuman vertaa. Rauhallisen ja hyvinkin laskelmoivan veljensä sijaan, tyttö on räväkkä, uhkarohkea joka toimii ja ajattelee vasta jälkeenpäin. Pienestä pitäen veljensä varjoon jäätyä, Leigh on oppinut pitämään itsestään huolta eikä hän mielellään pyydä apua keneltäkään. Tämän vuoksi ongelmatilanteista on usein selvitty yksin, mutta kun todellinen ongelmatilanne tulee, tytön on lähes mahdotonta nöyrtyä ja pyytää apua, vaikka eivät nämäkään hetket ole täysin harvassa. Tahtomattaan tyttö ei kuitenkaan ole ilkeä, mutta arvioiva katseensa ja tunteettomuus ovat lähinnä vain osa osapuolustusmekanismiaan. Täysin tuntemattomille tai hyvänpäiväntutuille Leigh ei pahemmin avaudu, hänen ei ole vaikea tehdä aloitetta tutustumisen suhteen, mutta sen sijaan hänellä saattaa mennä aikaa että pystyy täysin luottamaan uuteen tuttavuuteensa. Luottamuksensa pystyy loppujen lopuksi kuitenkin ansaitsemaan helposti, mutta niin sinisilmäinen Leigh ei kuitenkaan ole, että luottaisi samaan ihmiseen kaksikin kertaa. Sen sijaan läheisiensä ja ystäviensä keskuudessa on helppo huomata, ettei Leigh ole niin tunteeton mitä antaa ymmärtää; hänellä on tosiaan mukava ja nauravainen, se ihastuttava puoli joka jää helposti muilta huomaamatta. Häneltä löytyy myös huumorintajua, ehkä enemmän hiukan kieroutunutta sellaista. Suuttuessaan hän osaa olla kylmän rauhallinen, vaikka Leigh ei kuitenkaan suutu helposti tai ylipäätään räjähtäväiseen tapaan. Räjähtävän suuttumisen sijaan Leigh taitaa mahtavan haukkumisen jalon taidon ja sitäkin terävämmän kielen, joten tyttöä on lähes mahdotonta suututtaa äärettömiin, - Mutta suututettuaan hänet, seurauksia on mahdotonta välttää. Hänen lepyttämiseenkin menee aikaa, sillä mitä hyötyä pitkästä vihasta, jos ei voisi vihoitella myös pitkään? Tosin, oikeilla tavoilla ja keinoilla Leigh on mitä helpoin piristää ja saada leppymään mutta useilla tuntuvat vain näpit palavan tämän neidin kanssa, ennen kun he löytävät oikean keinon leppymiseen. Leigh ei mielellään paljasta tunteitaan, vaikka hän kyllä suorasanaisena kertoo mikä on vialla ja valittaa kun siltä tuntuu, mutta tunteidensa paljastaminen ja itkeminen ovat asioita, joita hän pitää vain heikkoutena. Tosin tyttö ei ole täysin tunteeton, mutta kuten tiedämme, tämän kaoottisen persoonansyvyyksistä voi olla hiukan vaikea löytää yhtä sun toista, vaikka pohjimmiltaan Leigh on kaikesta huolimatta mukava, tunteellinen ja herkkä persoona, josta nämä joutuu vaivalla kaivamaan ulos. ![]() Leigh on suunnilleen 167cm pitkä nainen ja ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen, vaikkakin muotoja löytyy tällä hetkellä muualta kuin vain pyöristyneen vatsanseudulta, normaalisti ollessaan kuitenkin suhteellisen hoikka. Raskaudestaan huolimatta, Leigh on täysin, sujut itsensä kanssa eikä hän koe oikeastaan koskaan minkään sortin ulkonäköpaineita itsestään. Ulkonäkönsä hän on täysin perinyt äidiltään, nimittäin tytöllä on äitinsä tapaan vaaleat, pitkät hiukset joita Leigh on tottunut pitämään lähes kaiken aikaa auki tai sitten sotkuisella nutturalla. Silmänsä sen sijaan ovat siniset, joita tyttö tykkää korostella joskus hiukan vahvemmalla meikillä, vaikka usein tyytyy vähäiseen meikkiin. Pukeutumiseen Leigh sen sijaan panostaa vaikka hän ei omista mitään erityistä tyyliä, - Lähinnä juhlaviin tilaisuuksiin pukeudutaan siistimmin, kun taas vapaa-ajalla pukeudutaan kaikkeen muuhun, joissa näytetään tietenkin hyvältä. Rakkaus kenkiä kohtaan on myös suuri, mutta vaikka korkokengät ovat erityisessä suosiossa niin kyllä Leigh vetää jalkaansa värikkäitä tennareita ja tossuja, jotka ovat lojuneet kaapissaan jo muutaman vuoden liian pitkään. » Lopetti tupakan polttamisen raskauden tultua ilmi » … Sekä myös alkoholin kanssa sekoilemisen » Ajoi itsensä ja tavaransa Phoenixiin uskollisella Volvo s40:llä, jonka rahoitti aivan itse » Harkinnut tatuoinnin ottamista, mutta ei omista lävistyksiä » Rakastaa suklaajäätelöä |